torstai 11. huhtikuuta 2019

Sukupuoli-identiteetti

Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan ihmisen omaa kokemustaan sukupuolestaan sekä tapaa miten henkilö ilmaisee sukupuoltaan esimerkiksi pukeutumisen ja käytöksen avulla. Useimmiten sukupuoli-identiteetti vastaa ihmisen syntymässä määriteltyä sukupuolta mutta sukupuoli-identiteetti on aina yksilöllinen eikä se välttämättä rajaudu vain kahteen juridiseen sukupuoleen. Sukupuoli-identiteetti voi olla binäärinen tai ei-binäärinen. Binäärinen sukupuoli tarkoittaa sitä, että henkilö kuuluu perinteiseen nais ja mies jakoon. Ei-binäärinen sukupuoli puolestaan tarkoittaa kaikkea muuta kuin nainen-mies-jakoa. Ei-binäärinen henkilö voi esimerkiksi olla transsukupuolinen tai sukupuoleton.



Cissukupuolisuus

Cissukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu vastaavat hänelle syntymässä määriteltyä sukupuolta. Esimerkiksi cisnainen on syntymässään määritelty tytöksi. Suurin osa ihmisistä onkin cis-sukupuolisia. Cissukupuolisuus on yhteiskunnan normi ja yleensä oletetaankin, että kaikkien sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu vastaavat heidän biologista sukupuoltaan.

Transihmisyys

Transihminen on laaja käsite, johon kuuluu henkilöt joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu eroaa aina tai välillä heidän syntymässä määritellystä sukupuolesta. Transihmisiin kuuluvat transsukupuoliset, muunsukupuoliset sekä transvestiit.


Transsukupuolisuus

Osa ihmisistä on transsukupuolisia, eli heidän sukupuoli-identiteettinsä ei sovi yhteen heille syntymässä määritellyn sukupuolen kanssa . Transsukupuolisuus kattaa kaikki, joiden syntymässä määritelty sukupuoli on jotain muuta kuin heidän sukupuoli-identiteettinsä. Eli siis transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti voi olla binääri tai ei-binääri.


Ylen lyhytdokumentti kertoo argentiinalaisesta transpojasta ja hänen matkastaan tytöstä pojaksi

Muunsukupuolisuus

Muunsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti on binäärisen sukupuoli jaon ulkopuolella. Tällainen henkilö voi kokea olevansa sekä mies että nainen, jotakin siltä väliltä tai täysin tämän jaon ulkopuolella. Muunsukupuolinen henkilö voi kokea myös sukupuolensa olevan moninainen tai vaihteleva.


Transvestisuus

Transvestinen henkilö ilmentää toista vastakkaista binääristä sukupuolta kuin itse on. Henkilö kuitenkin on tyytyväinen hänen omaan biologiseen sukupuoleensa eikä hänellä ole tarvetta muuttaa sitä. Transvestiitit siis voivat ilmaista itseään sekä miehenä että naisena.


Intersukupuolisuus

Intersukupuolisuudessa henkilöä ei pystytä hänen synnynnäisten ominaisuuksien perusteella määrittelemään yksiselitteisesti naiseksi tai mieheksi. Sukupuolen tunnusmerkkejä voi olla esimerkiksi sisäiset ja ulkoiset sukuelimet, kromosomit tai hormonitoiminta. Lapselle kuitenkin määrätään toinen juridisista sukupuolista. Intersukupuolisuutta ei pystytä aina huomaamaan heti syntymän jälkeen mutta esimerkiksi, jos henkilön kuukautiset eivät ala tai henkilöllä on vaikeuksia tulla raskaaksi voi kyseessä olla intersukupuolisuus.


Sukupuolettomuus

Henkilö voi kokea ettei hänellä ole mitään varsinaista sukupuolta. Sukupuoleton voi myös määritellä itsensä termillä agender, joka tarkoittaa sukupuolettomuutta tai sukupuoli-identin puuttumista.

Sukupuolidysforia

Dysforia tarkoittaa henkilön biologisen sukupuolen ja hänen kokemansa sukupuoli-identiteetin ristiriidasta aiheutuvaa kokonaisvaltaista pahan olon tunnetta. Sukupuolidysforia jaetaan yleensä kehodysforiaan ja sosiaaliseen dysforiaan.

Kehodysforia on kehon sukupuolitetuista piirteistä koettua ahdistusta. Henkilö, jonka sukupuoli-identiteetti on ristiriidassa biologisen sukupuolen kanssa voi tuntea olonsa vieraaksi tai ahdistuneeksi omassa kehossaan.

Sosiaalinen dysforia liittyy tilanteisiin, jossa henkilöä ei nähdä omana sukupuolenaan. Esimerkiksi tilanteet, joissa puhutellaan väärää sukupuolta vastaavilla sanoilla.


Sukupuolen korjaus

Sukupuolen korjaamisella tarkoitetaan lääketieteellisiä keinoja, joilla transihmiset voivat muuttaa biologista sukupuoltaan vastaamaan paremmin heidän sukupuoli-identiteettiään. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi hormonihoidot, leikkaukset sekä henkilötietojen muuttaminen väestörekisterissä.


Taru Annala ja Sanna Rinta-Harri

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Aihe ja video olivat mielenkiintoisia. Linkit olivat myöskin aihetta havainnollistavia

    VastaaPoista
  3. Kattava, monipuolinen ja mielenkiintoinen teksti. Hyviä havainnollistavia kuvia.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava aihe. Kuvat myös, mutta niitä olisi voinut olla lisää.

    VastaaPoista
  5. Aihe on mielenkiintoine. Ylen dokumenttia olisitte voineet alustaa jotenkin enemmän. Olisin myös kaivannut hieman enemmän kuvitusta.

    VastaaPoista